Hyppää sisältöön

Näin toimimme Jatkeella koronavirus-epidemian aikana

Jatkeella koronavalmiusryhmä seuraa epidemian kehittymistä päivittäin. Valmiusryhmä seuraa THL:n, Rakennusteollisuus ry:n ja muiden viranomaisten ohjeistuksia sekä jaamme että tuotamme toimintaohjeita työmaille, henkilöstölle ja aliurakoitsijoille.

Olemme ohjeistaneet henkilöstömme mahdollisuuksien mukaan siirtymään etätöihin. Pyrimme järjestämään ensisijaisesti kokoukset ja koulutukset etäyhteyksillä niin sisäisesti kuin asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Mikäli tapaamme kasvokkain, pidämme etäisyyttä, emme kättele ja yli 15 minuutin tapaamisissa käytämme kasvomaskeja.

Rakennustyömailla kahvi- ja lounastauot toteutetaan porrastetusti. Lisäksi olemme tehostaneet siivousta ja huolehdimme, että saippuaa, kertakäyttöpyyhkeitä, käsidesiä ja kasvomaskeja on työmaalla aina saatavilla. Vältämme myös toistaiseksi vierailuita työmaillamme emmekä järjestä tapahtumia mm. harjannostajaisia.

Asuntomyyntimme suosittelee toistaiseksi sopimaan yksityisesittelyn tilanteen niin salliessa. Asuntoesittelyissä suosittelemme kasvomaskin käyttöä.

Aktiivisella tiedottamisella ja selkeillä toimintaohjeilla olemme pyrkineet minimoimaan tartuntariskiä sekä vähentämään poikkeustilanteen vaikutuksia niin omalle henkilöstölle, asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme kuin koko yhteiskunnalle.

Mikäli sinulla on kysymyksiä tai tiedotettavaa koronaan liittyen, lähetä viesti: korona@jatke.fi

 

Lisätietoa: Jatke-konserni, turvallisuuspäällikkö Jari Korpisaari, jari.korpisaari@jatke.fi

 

Esimerkki Jatkeen turvallisuustiedottamisesta toimistoissa ja työmailla.