Hyppää sisältöön

Jatke rakentaa Turkuun 260 uutta asuntoa

14.06.2016

Jatke Oy rakentaa Turun Itäharjulle, Kupittaan aseman läheisyyteen, kolme uutta asuinkerrostaloa seuraavan kolmen vuoden aikana. Talot nousevat nyt tyhjillään olevalle tontille osoitteessa Kalevantie 10.

Vanhan puuverstaan eli Turun työkeskuksen viisi rakennusta purettiin viime talven aikana. Tilalle nousee kuusikerroksisia kerrostaloja, joissa on kaksi maanalaista pysäköintikerrosta. Rakennustyöt aloitetaan heti kesälomien jälkeen.


Arkkitehtitoimisto Haroma & Partnersin havainnekuva: Kalevantie 10:n uudet kerrostalot lounaasta.

Turkulainen Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners on suunnitellut tontille puna-valkoisia kerrostaloja, joissa on kaikkiaan noin 260 asuntoa. Huoneistot ovat pääasiassa suurilla parvekkeilla varustettuja yksiöitä ja kaksioita, mutta muutamia kolmioitakin taloista löytyy. Yliopiston ja yliopistollisen keskussairaalan lisäksi alueelle on keskittynyt paljon muitakin työpaikkoja, ja siksi uusilla asunnoilla uskotaan olevan kysyntää.

Lisätietoja: Aluejohtaja Jukka Aaltonen puh. 050 597 8889