Jatke Länsi-Suomen Jari Sompista vuoden mestari 2019
Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri on valinnut Vuoden mestariksi 2019 Jatke Länsi-Suomi Oy:n vastaavan työnjohtajan Jari Sompin.
Vuosittain myönnettävä Vuoden mestari -huomionosoitus ojennettiin rakennusmestari Jari Sompille ansioituneesta ja pitkästä työurasta vastaavana työnjohtajana Turun alueella. Jari on ollut mukana rakentamassa monenlaisia hankkeita erilaisilla urakkamalleilla. Hänen vahvuuksiaan ovat pitkä kokemus erityisesti asuntorakentamisesta ja uudistuotannosta sekä kokemus erikoishankkeista ja vaativista peruskorjauksista.
Valinnan perusteena oli Jatke Länsi-Suomen vuonna 2019 valmistunut KVR-urakkana toteutettu kohde Varusmestarintie 17. Sen haasteina olivat työmaan sisäinen logistiikka, työmaan läpi kulkeva liikenne naapuritontille sekä läheisen koulun koululaisliikenne. Pienten koululaisten turvallisuus olikin Jarille erityisen tärkeää työmaan toimintaa suunniteltaessa.
Jari on työskennellyt Jatkeella vastaavana työnjohtajana vuodesta 2016 ja lisäksi monissa muissa rakennusliikkeissä vuodesta 1988 alkaen vastaavana työnjohtajana ja työpäällikkönä. Jarille on omassa työssään tärkeää työmaan siisteys, työturvallisuus ja aikataulujen noudattaminen. Hän antaa vastuuta työmaaorganisaatiolle ja pitää huolta työmaan hyvästä yhteishengestä, sekä ohjaa työmaalla työskenteleviä jämäkällä otteella tekemään laadukasta työtä ja arvostamaan yhtä lailla muiden tekemää työtä.
Jari asuu Paimiossa ja on valmistunut rakennusmestariksi Porin teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1988. Jarin harrastuksiin ja vapaa-ajan viettoon kuuluu kalastus, harrastejääkiekko, lavatanssit, kuntosali ja talonmiehen työt kotona sekä mökillä.
Lehdistötiedotteessaan Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri hehkuttaa: ”Vuoden mestari 2019 on kokenut moniosaaja ”. Niin meidänkin mielestä. Lämpimät onnittelut Jarille koko Jatke-konsernilta!
Lähde: Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n lehdistötiedote 24.9.2020