Jatke-konsernin vuosikertomus 2019 on julkaistu
Jatke-konsernin vuosikertomus on luettavissa täällä >>
Ote konsernin toimitusjohtaja Hannu Anttosen katsauksesta vuodelta 2019.
”Vuosi 2019 oli Jatke-konsernille edelleen kasvun vuosi. Onnistuimme kasvattamaan liikevaihtomme ennätystasolle 325,6 milj. euroon. Liiketoimintamme kattaa edelleen asunto-, toimitila- ja korjausrakentamisen kaikilla paikkakunnillamme. Osaavat ja sitoutuneet ihmiset ratkaisevat menestyksemme. Tyytyväinen henkilöstö on Jatke-konsernin tärkein kilpailuetu.
Erityisen kiitoksen haluan antaa asiakkaillemme, jotka ovat mahdollistaneet toimintamme ja luottaneet meihin. Yhdessä tekemällä olemme saaneet valmiiksi hienoja projekteja. Jatketaan yhdessä rakentamista myös tulevina vuosina.
Henkilöstölle kiitos kuluneesta vuodesta 2019. Kilpailu osaavista työntekijöistä rakennusalalla jatkuu edelleen. Pidämme huolta positiivisesta työnantajamielikuvasta ja koulutamme henkilöstöämme myös tulevaisuuden haasteisiin. Olen erityisen tyytyväinen, että olemme pystyneet pitämään kiinni henkilöstöstämme ja onnistuneet saamaan myös lisää ammattitaitoista henkilökuntaa. Jatkeella työskentelee yli 300 henkilöä. Haluamme tarjota työntekijöillemme mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä sekä kehittyä ja edetä työurilla yhteisten tavoitteiden mukaisesti”.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Hannu Anttonen, hannu.anttonen@jatke.fi