Hyppää sisältöön

Vartiokylän uuden koulu-päiväkodin rakentaminen aloitettu – urakoitsijana Jatke

Kuvateksti: Uusi kaksikerroksinen koulu nousee vehreälle pientaloalueelle Vartiokylässä. Havainnekuva Vartiokylän uudesta koulusta. © Arkkitehtitoimisto JKMM.

Jatke Toimitilat Oy toteuttaa projektinjohtourakkana Helsingin kaupungille uuden koulupäiväkoti-rakennuksen. Koulu-päiväkodin rakentaminen on aloitettu ja se valmistuu aikataulun mukaan 30.11.2027. Vanha koulurakennus on jo aiemmin purettu sisäilmaongelmien vuoksi, ja oppilaat ovat tällä hetkellä väistötiloissa.

Uuteen koulu-päiväkotiin tulee sijoittumaan noin 700 Vartiokylän koulun oppilasta, 210 varhaiskasvatuksen lasta ja 12 erityisryhmän oppilasta. Lapsimäärässä on varauduttu alueen kehitykseen ja väestönkasvuun tulevina vuosina. Se rakennetaan samalle tontille Kiviportintiellä, jossa vanha purkukuntoinen koulu sijaitsi.

Jatke Toimitilat Oy on ansioitunut koulujen ja päiväkotien rakentaja. Jatkeen rakentamana ovat valmistuneet viime vuosina muun muassa Maatullin koulu, Pasilan koulu ja Viherkallion päiväkoti.

”Tämä hanke on tärkeä Jatke Toimitiloille ottaen huomioon edelleen vaikean markkinatilanteen. Hankkeella on merkittäviä työllistämisvaikutuksia sekä Jatke Toimitiloille että koko rakennusalalle. Työmaata meillä lähtee viemään eteenpäin erittäin motivoitunut ja ammattitaitoinen organisaatio, ja tämä projekti on jatkumoa meidän aiempiin koulurakennushankkeisiimme”, sanoo Jatke Toimitilat Oy:n yksikönjohtaja Esa Rautanen.

Vartiokylän koulun suunnittelusta on vastannut arkkitehtitoimisto JKMM. Suunnittelussa on otettu huomioon, että rakennus sijoittuu vehreälle pientaloalueelle. Arkkitehtuurissa on kunnioitettu ympäröivää luontoa, jättäen esimerkiksi osan rinnetontista rakentamisen ulkopuolelle ja itse rakennuksen melko matalaksi.

Koulu-päiväkoti tulee olemaan kokonaispinta-alaltaan 11 556 bruttoneliötä. Ympäristövastuullisuus on tiivis osa hanketta Helsingin kaupungin sitoumuksien myötä. Helsingin kaupunki on mukana Green Deal -sopimuksessa, jossa tavoitellaan päästöttömiä työmaita vuoteen 2030 mennessä.