Täydennysrakentamishanke toi laadukkaita vuokrakoteja Tikkurilaan

Jatke Uusimaa Oy:n S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahastolle toteuttama hanke toi 79 laadukasta kotia ja liiketilan hyvien palveluiden äärelle Vantaan Tikkurilaan. As Oy Vantaan Peltolan Tähti toteutettiin täydennysrakentamishankkeena, ja Jatke Uusimaa Oy toimi hankkeen KVR-urakoitsijana. Elokuussa 2020 aloitettu projekti luovutettiin tilaajalle virheettömänä helmikuun 2022 lopussa. Jatke Uusimaan S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahastolle toteuttama As Oy Espoon Niittykallion Graniitti valmistui tammikuussa 2022, ja yhteensä nämä kohteet toivat 165 modernia vuokrakotia pääkaupunkiseudulle.

Vantaan Peltolan Tähden seitsemänkerroksinen asuinkerrostalo nousi vanhojen talojen väliin. Autojen pysäköintiin on varattu tilaa sisäpihalta, ja autokannen päälle on sijoitettu taloyhtiöiden yhteiset piha-alueet pergoloineen, istutuksineen ja petankkikenttineen. Peltolan Tähden asuntovalikoimasta löytyy yksiöitä, kaksioita ja kolmioita sekä muutama neljän huoneen asunto. Asukkaat pääsevät nauttimaan myös ylimmän kerroksen yhteisestä saunatilasta ja sen parvekkeelta avautuvista avarista näkymistä. Kotien sisustusmateriaaleihin on panostettu, ja laatu on tavanomaista vuokrataloa korkeampaa. Uusi rakennus istuu luontevasti ympäristön olemassa olevaan rakennuskantaan. Tontin myynyt taloyhtiö käytti saamansa tuotot yhtiön kunnossapitoon, muun muassa hissiremonttiin ja julkisivukorjauksiin.

”Hankkeen toteutus sujui erinomaisesti, ja kohde oli lähes täyteen vuokrattu jo valmistumishetkellä. Olemme saaneet vuokralaisilta paljon positiivista palautetta asunnoista. Vaikka Tikkurilassa vuokra-asuntoja on tarjolla paljon, laadukkaat kodit osoittautuivat hyvin suosituiksi. Kylpyhuoneissa on esimerkiksi sormipaneloidut haapakatot, joita ei vuokrakodeissa usein näe”, kertoo S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahaston rahastonhoitaja Juho Santaharju.

”Rakensimme projektin aikana hyvän ja luotettavan yhteistyöpohjan Jatke Uusimaan ja S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahaston välille. Saimme yhteistyöllä toteutettua koteja, joissa ihmisten on hyvä asua ja elää. Tästä on hyvä rakentaa jatkumoa pitkälle ja sujuvalle yhteistyölle myös tulevaisuudessa”, kertoo Jatke Uusimaan työpäällikkö Lauri Tengvall.  ”Olen todella tyytyväinen siihen, miten saimme työmaahenkilöstön kanssa logistiikan sujumaan tehokkaasti ja turvallisesti rajallisesta tilasta huolimatta. Rakentaminen sujui aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti”, täydentää Jatke Uusimaan vastaava työnjohtaja Jyri Kossila. 

Lisätiedot
Janne Mönkkönen, toimitusjohtaja, Jatke Uusimaa Oy, janne.monkkonen@jatke.fi, puh. 050 346 2813

Peltolan Tähden pihakansi
Autokannen päälle on sijoitettu taloyhtiöiden yhteiset piha-alueet pergoloineen, istutuksineen ja petankkikenttineen.
Kylpyhuoneissa on sormipaneloidut haapakatot, joita ei vuokrakodeissa usein näe.
”Rakentaminen sujui aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti”, kertoo Jatke Uusimaan vastaava työnjohtaja Jyri Kossila.