Riihikosken yhtenäiskoulun rakennusprojekti valmistunut

Riihikosken yhtenäiskoulun opetustilat ovat uudistuneet täydellisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Jatke Länsi-Suomi Oy:n yhteensä noin 4500 m² KVR-urakka sisälsi monimuotoisesti uudisrakentamista, peruskorjausta ja saneerausta. Pöytyän kunnan tilaama urakka valmistui marraskuun alussa.

Riihikosken yhtenäiskoulun rakennusurakka laajeni merkittävästi käynnistymisensä jälkeen. Projekti alkoi toukokuussa 2018 uudisrakentamisella. Puoli vuotta myöhemmin käynnistynyt vanhimman koulurakennusosan saneeraus muuttui matkan varrella peruskorjausurakaksi, jolloin tästä osasta voitiin säästää vain kantavat rakenteet ja vesikatto. Lisäksi rakennusurakkaan kuului 90-luvulla rakennetun kouluosan sähkö- ja esitystekniikan, ovien ja kulunvalvonnan uusiminen. Monimuotoiseen koulukohteeseen uusittiin kokonaan myös piha-alueet, jonne rakennettiin modernit pelikentät, leikkivälineet sekä viher- ja asvalttialueet.

Projektin laajenemisesta huolimatta käyttöönottolupa koulurakennukselle saatiin jo elokuun alkupäivinä, jolloin alueen lapset pääsivät aloittamaan syyslukukautensa uusituissa sisätiloissa.

”Lasten koulunkäynti turvattiin siten, ettei väistötiloja tarvinnut hakea kauempaa. Vaikka uudisrakennustyöt käynnistyivät, lapset pystyivät käymään koulua lähes koko syyslukukauden vanhassa koulurakennuksessa. Marraskuussa, vanhimman kouluosan peruskorjauksen käynnistyttyä, koulutoiminta siirtyi kokonaisuudessaan 90-luvulla rakennettuun koulusiipeen. Kesäkuussa oppilaiden siirtyessä kesälomille, laajentui työmaa myös lapsilta vapautuneeseen koulusiipeen”, toteaa Jatke Länsi-Suomi Oy:n vastaava työnjohtaja Mats Siven.

Vastuunkanto lähtee rakentajan asenteesta

Monivaiheisen projektin kulmakivenä on ollut hyvä suunnittelu ja reagointikyky muuttuviin tilanteisiin, joita on väistämättä tullut kunnan hankkeen kasvettua alkuperäisestä suunnitelmasta.

”Hyvässä yhteistyössä olemme purkaneet haasteita yhdessä tilaajan kanssa. Toki muuntautumiskykyä, tinkimättömyyttä ja vastuunkantoa on tarvittu koko meidän työmaaporukaltamme, jotta projekti eteni oikeaan suuntaan. Optimitilanteessa emme ole olleet aina mm. arkkitehtikuvien osalta”, tiivistää Mats Siven.

Toinen hyvää suunnittelu- ja logistiikkakykyä vaativa asia on ollut varmistaa rakentamisen aikana mahdollisimman rauhallinen ja turvallinen oppimisympäristö oppilaille sekä läheisen päiväkodin ja kirjaston toiminta. Työaikamme ja projektin eteneminen käytiin läpi käyttäjäpalavereissa, joissa sovittiin mm. päiväkodin lähellä olevien maanrakennustöiden rauhoittamisesta uniaikojen ulkopuolelle. Koulutyön alettua elokuussa työmaalla työskenneltiin aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä, jotta häiriö olisi mahdollisimman pieni koulutyön ollessa käynnissä.

”Pöytyä saa kuntansa koululaisille modernin ja hyvän koulurakennuksen, mikä on uuden opetussuunnitelman mukainen avoin oppimisympäristö. Rakennuksessa on paljon lasiseiniä ja avaria tiloja, miniauditorioita sekä pieniä lukunurkkauksia. Tiloissa on erinomainen akustiikka ja av-tekniikka ja mm. koulun näyttämöä voidaan käyttää kahteen suuntaan siirtoseinien avulla. Lisäksi koulu on suunniteltu siten, että läheisellä päiväkodilla on oma sisäänkäynti kouluruokalaan, mikä yhdistää päiväkotilasten ja koululaisten rinnakkaiseloa madaltaen osaltaan esikoululaisten siirtymistä koulutielle”, kiteyttää Mats Siven.

Jatkeella vahvaa toimitilatuntemusta myös koulujen osalta

Jatke on rakentanut tai peruskorjannut useita koulurakennuksia muutaman viime vuoden aikana. Valmistuneita projekteja ovat mm: Uramon koulun uudisrakennus Riihimäellä, Hepokullan koulun saneeraus Turussa, kauppaoppilaitoksen perusparannus Raisiossa, AMK:n uudisrakennukset Lohjalla ja Hämeenlinnassa sekä Kylmäkosken koulun uudisrakennus Akaalla. Riihikosken yhtenäiskoulun lisäksi Jatkeella on käynnissä Ammattiopisto Spesialle uudisrakennus Järvenpäähän.