Hyppää sisältöön

Mika Airaksela vastaamaan Jatke-konsernin puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen kehittämisestä

Mika Airaksela on nimitetty Jatke-konserniin johtajaksi. Hän tulee vastaamaan Jatkeen asuntorakentamisen energiatehokkaiden ratkaisuiden ja puurakentamisen kehittämisestä.

Airaksela valmistui rakennusmestariksi Vaasan teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1988. Hän on ollut Rakennusliike Reposen (nykyinen Arkta-Reponen) palveluksessa vuodesta 1990 alkaen aluksi työmaamestarina, vastaavana mestarina ja työpäällikkönä sekä yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2001 aina vuoteen 2022 saakka.

Airaksela on suomalaisen puurakentamisen pitkäaikainen vaikuttaja. Rakennetun ympäristön kehittäminen ja kestävän kehityksen edistäminen ovat olleet hänen uransa keskeisiä teemoja. Airakselalle myönnettiin vuoden 2015 kansainvälinen Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinto tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä puurakentamisen innovaattorina.

”On erittäin mukava aloittaa työt Jatkeella. Tiesin, että Jatkeella rakennettaan hyvässä hengessä ja työpaikan ilmapiiri on alan paras. On hienoa päästä kehittämään Jatkeen puurakentamisen liiketoimintaa ja energiatehokkaita rakentamisratkaisuja”, Mika Airaksela kertoo.

”Airaksela tuo mukanaan kerrostalorakentamisen energiatehokkaiden ratkaisuiden tietämystä ja puukerrostalorakentamisen osaamista, jotka tulevat vihreän siirtymän ja hiilineutraaliustavoitteiden takia näyttelemään yhä merkittävämpää roolia asuntorakentamisessa”, sanoo Jatkeen konsernijohtaja Hannu Anttonen.