Hyppää sisältöön

Logitrissa vietettiin viidennen vaiheen harjannostajaisia

Logitri Oy:n liiketoiminnan käyttöön rakennettavan, kerrosalaltaan noin 17 000 m2 logistiikkarakennuksen harjannostajaisia vietettiin helteisenä kesäkuun 28.  päivänä 2022.  Kohde otetaan käyttöön syyskuussa 2022.

Jatke Oy ja LähiTapiola-ryhmän kaksi vakuutusyhtiötä sopivat syyskuussa 2021 Tuusulan Jusslan yritysalueelle rakennettavan logistiikkakohteen myymisestä LähiTapiolalle. Jatke toimii kohteen KVR-urakoitsijana. Tuusulan Logitri on yksi Uudenmaan suurimmista logistiikkakeskuksista, ja Jatke on ollut mukana logistiikkakeskuksen rakentajana KVR-urakoitsijana alusta alkaen.

Vesa Immonen puhuu
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n toimitusjohtaja Vesa Immonen

Kohteen sijoittajina toimivat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. ”Laadukkaasti, vastuullisesti ja kestävästi toteutettu Logitrin viidennen vaiheen rakennus on malliesimerkki kohteesta, johon haluamme pitkäaikaisena sijoittajana sitoutua. Iso kiitos kaikille projektissa mukana olleille. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin yhteisiin hankkeisiin”, totesi LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n toimitusjohtaja Vesa Immonen.

”Kestävän kehityksen ja kestävän rakentamisen merkitys kasvaa jatkuvasti. Logitrin hankekokonaisuudessa on alusta asti panostettu kestävään rakentamiseen. Kaikkiin aiempiin vaiheisiin on myönnetty Gold-tason LEED-sertifikaatti, ja myös viides vaihe tulee sen saamaan. Iso kiitos rakentajille, voitte olla ylpeitä tekemästänne työstä“, iloitsi Jatkeen konsernijohtaja Hannu Anttonen.

Hannu Anttonen puhuu
Jatkeen konsernijohtaja Hannu Anttonen

Logitrin hankekokonaisuudesta projektipäällikkönä vastanneen Esko Kirssin 47 vuoden ura rakennusalalla huipentuu Logitrin viidennen vaiheen valmistumiseen. Kirssi sai tehtäväkseen viisi ja puoli vuotta sitten tutkia hankkeen ensimmäistä aihiota, olisiko hankkeessa nähtävissä mitään mahdollisuuksia. Vuokrasopimus solmittiin vuoden 2017 alussa, rakennuslupa saatiin saman vuoden huhtikuussa ja työt alkoivat toukokuussa 2017. ”Suuri kiitos vastaavalle työnjohtajalle Janne Virtaselle ja työpäällikkö Tarmo Pyykköselle. Kaikki on toiminut ja mennyt hyvin, ja se kyllä näkyy lopputuloksessa”, Esko kiitti.