Hyppää sisältöön

”Kun tilasuunnitelmaan tarvitaan muutoksia, niitä tehdään”

Goforen uusi toimitila GO21-kiinteistössä

 

Goforen uuden pääkonttorin tilasuunnitteluhankkeen projektipäällikkö Leanna Haarni arvostaa Jatkeen joustavaa ja vuorovaikutteista työskentelyotetta. Koronatilanteen tuomat tilojen muutostoiveet on viety nopeasti suunnitelmiin.

Kyllä!

Se oli Goforen vastaus, kun Jatke soitti ja tiedusteli yrityksen kiinnostusta pääkonttorihankkeeseen. Tampereen rautatieaseman viereen oli tulossa nykyaikainen GO21-toimistokortteli, jonne digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys voisi suunnitella työntekoaan tukevat tilat. Nyt asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että A. Ahlström Kiinteistöjen rahoittama kortteli valmistuu vuoden 2023 lopulla.

Leanna Haarni, Gofore

Alusta asti suunnitteluun osallistunut Leanna Haarni kertoo, että tarjous tehosi monesta eri syystä.

”GO21:n sijainti on loistava, sillä henkilökuntamme matkustaa Tampereen, Helsingin, Turun ja Jyväskylän välillä, ja haluamme suosia vähäpäästöistä raideliikennettä”, Haarni painottaa. GO21:stä on 300 metriä asemalle.

Yhtä tärkeää Goforelle on, että GO21 rakennetaan LEED®-ympäristösertifikaatin korkeimman, eli platinatason sertifikaatin ja tilankäyttäjien hyvinvointia tukevan WELL Core -sertifikaatin mukaan. Se korostaa muun muassa akustiikan, valaistuksen ja ilmanlaadun tärkeyttä.

”Haluamme tarjota henkilökunnallemme heidän työntekoaan ja hyvinvointiaan mahdollisimman hyvin tukevat tilat. Sekin on hyvä, että saamme kumppanimme ja asiakkaamme helpommin osaksi toimintaamme toimistolla”, Haarni sanoo. Hän viittaa siihen, että sisääntulokerroksesta tulee verkostomaisen toiminnan keskus.

Ilmassa äkillisiä muutostarpeita

Goforen nelikerroksisen pääkonttorin suunnittelu alkoi vuoden 2021 alussa Jatkeen johdolla. Jatkeen, Goforen ja Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskasen työpajoissa ja suunnittelupalavereissa on työstetty tilaohjelmaa.

”Olemme käyneet tiloja ja tarpeita läpi kerros kerrokselta ja asetelleet toimintoja pohjiin. Erilaisten työskentely- ja kokoustilojen lisäksi tarvitsemme bändi- ja harrastustilan sekä suihkut pyöräilijöille ja muille liikkujille”, Haarni kertoo.

Varsinaiset työskentelytilat tulevat 2. ja 3. kerrokseen, ja 4. kerros on varattu seminaaritilalle, saunalle ja kattoterassille.

Suunnittelu on edennyt sujuvasti, muttei yllätyksittä – koronatilanne sai Goforen tarkastelemaan jo suunniteltua uudelleen kevään puolivälissä. Kun Haarni kartoitti goforelaisten työskentelytarpeita, ilmassa oli muutoksen ituja.

”Työntekijämme toivat esiin, että he kaipaavat ihmisiä, kohtaamisia toisten kanssa ja yhteistekemistä työpajoissa. Niiden jälkeen pitää olla mahdollisuus vetäytyä omiin oloihin, siis työskennellä ja hoitaa puheluja yksin pienissä tiloissa”, Haarni kuvailee löydöksiä.

Suunnitelmat osin uusiksi

Oli aika ottaa yhteyttä Jatkeeseen ja kertoa osittaisista muutostarpeista. Haarnin mukaan Jatke otti ne joustavasti vastaan.

”Kun halusimme pohtia tilasuunnitelmaamme uudelleen, Jatke aikataulutti uudet suunnittelupalaverit nopeasti, ja aloimme työstää neuvottelutiloja ja kahvittelutiloja uusiksi ”, Haarni kertoo.

Jokaiseen kerrokseen tulee oma kahvittelutila keskelle kerrosta ja reilusti pieniä äänieristettyjä neuvottelutiloja.

Haarni arvostaa, että itse suunnittelussa hän on saanut kaikkiin kysymyksiin Jatkeelta selkeät vastaukset.

”Se on ollut hyvä, sillä olen ensimmäistä kertaa mukana tämän mittaluokan toimitilasuunnitteluprojektissa. Minulla on koko ajan ollut luottavainen olo siihen, että asiat etenevät sovitusti”, Haarni kokee.

Myös Jatkeen oma-aloitteisuus vuorovaikutuksessa on tehnyt vaikutuksen.

”Viime palaverissa puhuimme sähkösuunnittelusta, ja Jatke toi esiin, että nyt on oikea aika ottaa meillä infrasta vastaava mukaan yhteistyöhön. Suunnittelu Jatkeen kanssa on sujunut todella hyvin, vaikka tulemme ihan erilaisista maailmoista”, Haarni kiittää.

Entä ne tulevaisuuden tarpeet?

Hankkeen kehittämisestä, suunnittelusta ja rakentamisesta vastaavan Jatkeen projektijohtaja Rauno Kulmala iloitsee hyvästä suunnittelu- ja vuorovaikutusyhteydestä.

”Projektijohdollemme on ollut itsestään selvää, että kun muutoksia tarvitaan, niitä tehdään. Tämä on saanut koko projektitiimimme miettimään vielä tuntemattoman tulevaisuuden tarpeita ja muuntojoustavuutta entistä perusteellisemmin”, Kulmala painottaa.

Hankkeen rahoittaja A. Ahlström Kiinteistöjä edustava johtaja Pia Lindborg on tyytyväinen asioiden nopeaan etenemiseen.

”Olimme jo pitkään etsineet kohdetta Tampereelta, ja tämä nykyaikainen ja vastuullinen konsepti toimijoineen vakuutti. Hienon tarinan alusta on päästy jo pitkälle”, Lindborg summaa.

Tutustu A. Ahlström Kiinteistöjen ja Jatkeen yhteishankkeeseen – GO21-toimitilat