Kangasalan uusi parkkitalo harjakorkeuteen
Kangasalan keskustaan nousevan uuden parkkitalon harjannostajaisia vietettiin kuluvan viikon tiistaina 3.9.
Palveluiden keskelle sijoittuva parkkitalo kehittää osaltaan Kangasalan kaupunkirakennetta tarjoten helppoa asioimista keskustassa samalla mahdollistaen nykyiset paikoitusalueet muuhun käyttöön. Nelikerroksinen ja yli 300 autopaikan parkkitalo valmistuu kuluvan syksyn aikana. Jatke Pirkanmaa Oy valikoitui hankkeeseen tekijäksi urakkakilpailun kautta,
Hankkeen urbaania henkeä korostaa julkisivuun toteutettu prosenttitaideteos, jonka tekijät ovat Tarja Pitkänen-Walter ja Susanna Majuri. Taidetta tullaan näkemään myös valmiin tilan hississä ja porraskäytävässä. Lisäksi talo saa myös viherkaton sekä aurinkopaneelit.
Harjannostajaisissa puhunut Jatke Pirkanmaa Oy:n toimitusjohtaja Jukka Hannus korosti puheessaan yhteystyön ja joustavuuden merkitystä, jotka toteutuvat jatkemaisesti myös tässä hankkeessa.
Lisätiedot: tuotantojohtaja Jari Koski, Jatke Pirkanmaa Oy. jari.koski@jatke.fi