Jatkeen urakoimalle kohteelle tunnustuspalkinto

Espoon keskuksen Suviniityn asuinalueelle rakennetut asumisoikeustalot on palkittu Espoon rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen Hurraa -tunnustuspalkinnolla. Jatke Uusimaa Oy toimi kohteen pääurakoitsijana.

TA-Asumisoikeus Oy:n rakennuttama kohde osoitteessa Reviisorinkatu 6 koostuu kolmesta kerrostalosta, joissa on yhteensä 58 asumisoikeusasuntoa. Palkintoa perusteltiin kohteen arkkitehtuurin ajattomuudella. Suviniityn uudella asuinalueella kaupunkikuvaan ja sisäpihojen viihtyisyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota.

”Syksyllä 2018 valmistuneessa kohteessa on asuntoja yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Lisäksi asukkaiden käytössä on yhteistilat, joihin lukeutuu muun muassa kaksi talosaunaa vilvoitteluterasseineen. Viihtyisä ja suojaisa piha-alue on yhteinen naapuritontin kanssa. Kilpailu-urakkakohde eteni pääurakoitsijan näkökulmasta aikataulussa ja rakennukset istuvat erittäin hyvin ahtaalle tontille. Lisäksi yhteistyö tilaajan kanssa oli koko projektin ajan saumatonta”, taustoittaa tyytyväinen Jatke Uusimaa Oy:n vastaava työnjohtaja Jarmo Nieminen.

Kuvassa palkitsemistilaisuudessa vasemmalta: Jarmo Nieminen, Jatke Uusimaa Oy, Ulla Saarinen, Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy, Esa Mustonen, TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja ja Hannele Vainio, TA-Rakennuttaja Oy:n projektipäällikkö.