Hyppää sisältöön

Jatke rakentaa SATOlle 92 uutta vuokra-asuntoa Tuusulan Rykmentinpuistoon

Jatke Uusimaa Oy rakentaa SATOlle vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja Tuusulan Hyrylään. Rykmentinpuiston alueelle nousevan kerrostalokohteen rakentaminen alkaa touko-kesäkuussa 2022.  Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihin maaliskuussa 2024.

Jatke Uusimaa Oy ja SATO allekirjoittivat 8.4.2022 urakkasopimuksen uuden kerrostalokohteen rakentamisesta Tuusulan Rykmentinpuistoon, osoitteeseen Pataljoonantie 3−5. Kohteeseen rakennetaan kaksi viisikerroksista kerrostaloa, joissa on yhteensä 92 uutta vuokrakotia. Tuusulan Hyrylän alue on yksi Helsingin seudun merkittävistä ja kehittyvistä aluekeskuksista, jossa hyvät palvelut, viihtyisä asuminen ja pikkukaupunkimainen ympäristö yhdistyvät erinomaisten liikenneyhteyksien kautta koko laajaan pääkaupunkiseudun alueeseen.

Asuinrakennusten suunnittelussa on huomioitu energiatehokkuus ja vuosikymmeniä kestävät rakennusratkaisut. A-energialuokan kohteen lämmönlähteeksi valittiin kaukolämpö, sillä pohjavesialueelle ei voida toteuttaa maalämpöä. Rakennukset varustetaan myös aurinkopaneeleilla sekä tuloilman viilennyksellä. Kiinteistön omalle pihalle tulee 61 katettua autopaikkaa ja kymmenen autotallia. Jokaiseen autopaikkaan tulee myös sähköauton latausmahdollisuus. Suunnittelussa on huomioitu myös mahdollinen talon asukkaiden yhteiskäyttöauto.

Rakennusten julkisivu toteutetaan vaalealla tiililaatalla. Jokaiseen asuntoon kuuluu parveke, kadunpuoleisten alimpien kerrosten asuntoihin tulee ranskalainen parveke. Asuinrakennuksesta löytyvät kaikille asukkaille yhteiset sauna-, kerho-, pesula- ja kuivaushuonetilat, ulkovälinevarasto sekä irtaimistovarastot jokaiselle huoneistolle. Yksiöiden suunnittelussa on huomioitu muuntojoustavuus. Osa yksiöiden kantavista betoniseinistä korvataan asuntojen välisillä kevyillä seinillä tai kantavissa betoniseinissä on aukkovaraus. Näin ne ovat tulevaisuudessa tarvittaessa yhdistettävissä naapuriasuntoihin, jos nykyistä suuremmille asunnoille on kysyntää.

”Olemme mukana kuntien ja kaupunkien kanssa kehittämässä asuinalueita. Tuusulan Rykmentinpuisto toteutetaan monen eri toimijan yhteistyönä ja alueelle tulee erilaisia asumismuotoja. SATO rakennuttaa alueelle vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Kohteeseen tulee erikokoisia asuntoja tehokkaista yksiöistä isompiin perheasuntoihin”, SATOn investoinneista vastaava liiketoimintajohtaja Arto Aalto kertoo.

”Rykmentinpuiston asunnot on suunniteltu kestävien periaatteiden mukaisesti energiatehokkaiksi ja tarvittaessa muunneltaviksi. Jatke rakentaa jälleen koteja, joissa on hyvä asua ja elää”, kertoo Jatke Uusimaa Oy:n tuotantojohtaja Jarmo Lahtelin.

Lisätiedot: Jatke Uusimaa Oy, tuotantojohtaja Jarmo Lahtelin, p. 040 560 0783, jarmo.lahtelin@jatke.fi