Hyppää sisältöön

Jatke Oy ja LähiTapiola sopimukseen logistiikkakohteen kaupasta

Logitri-logistiikkakeskus

Jatke Oy ja LähiTapiola-ryhmän kaksi vakuutusyhtiötä ovat 30.9.2021 allekirjoittaneet osakekannan kauppaa koskevan kauppakirjan, jonka mukaisesti Jatke Oy on myynyt Tuusulan Jusslan yritysalueelle rakennettavan logistiikkakohteen LähiTapiolalle. Jatke toimii kohteen KVR-urakoitsijana. Logitri Oy:n liiketoiminnan käyttöön rakennettavan, kerrosalaltaan noin 17 000 m2 logistiikkarakennuksen toteuttamiselle on lainvoimainen rakennuslupa, ja rakennustyöt käynnistyvät välittömästi. Kohde otetaan käyttöön syyskuussa 2022.

Jatke Oy allekirjoitti kohdetta koskevan vuokrasopimuksen Logitri Oy:n kanssa lokakuussa 2020, ja kohdetta on suunniteltu tästä lähtien tiiviissä yhteistyössä vuokralaisen kanssa. LähiTapiola on tullut mukaan hankkeeseen alkuvuodesta 2021, ja kohteen suunnittelua on kevään aikana viety eteenpäin hyvässä kolmikantaisessa yhteistyössä uuden omistajan vaatimukset huomioiden.

Kohteeseen haetaan Gold-tason LEED-sertifikaattia. LEED-sertifikaatti on osoitus siitä, että kohde on suunniteltu ja rakennettu tarkkojen ympäristökriteereiden mukaisesti. Ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan muun muassa sijainnin, energiatehokkuuden, materiaalivalintojen ja sisäilman laadun osalta. Vuonna 2017 alkaneessa hankekokonaisuudessa on alusta asti panostettu kestävään rakentamiseen. Kaikkiin alueelle toteutettuihin logistiikkarakennuksiin on asennettu omat aurinkovoimalaitoksensa, eikä uusin tulokas ole tästä poikkeus – myös uuden hallin katolle sijoitetaan teholtaan 250 000 kW:n aurinkovoimalaitos.

Jatke Oy on rakentanut Tuusulan Jusslan yritysalueella vuodesta 2017 alkaen omaperusteisia toimitilahankkeita. Högberginhaara 6:n nouseva logistiikkakohde on järjestyksessään jo viides samalle alueelle ja saman käyttäjän tarpeisiin toteutettava kohde. “Kyseessä on mittava logistiikkakeskus. Hanke on Jatkeelle merkittävä, ja erinomainen jatkumo Jatkeen urakoimien logistiikkakeskusten sarjaan“, sanoo Jatke Oy:n Toimitilat-yksikön liiketoimintajohtaja Antti Raunemaa.

”Jatke rakentajana ja Logitri menestyvänä palvelulogistiikkayhtiönä ovat kumppaneina rakentaneet täysin poikkeuksellisen kokonaisuuden Tuusulan Kulomäen teollisuusalueelle. Alueelle on rakentunut näyttävä ja tehokas logistiikkakeskus. Me Logitrilla olemme ylpeitä kauniista varastorakennuksistamme. Rakennusten sinivalkoinen väritys on vuonna 2017 valittu Suomi 100 -juhlavuoden teemaan sopivaksi”, kertoo Logitri Oy:n toimitusjohtaja Jarno Hanhinen.

Kohteen sijoittajina toimivat LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. ”Pitkäjänteisenä kiinteistösijoittajana LähiTapiolalle on tärkeää, että tilat tukevat parhaalla mahdollisella tavalla Logitri Oy:n menestyksekästä toimintaa, ja että kiinteistön rakentaa laadukkaasti osaava Jatke Oy. LEED-sertifioituna kiinteistönä tämä sopii mainiosti myös vastuullisuustavoitteisiimme”, toteaa LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n toimitusjohtaja Vesa Immonen.

Lisätiedot:
Antti Raunemaa, liiketoimintayksikön johtaja, Jatke Oy
p. 040 564 4105, antti.raunemaa@jatke.fi