Hyppää sisältöön

Jatke ja Kela sopimukseen Turun Petreliuksen alueen kiinteistöstä

Jatke Länsi-Suomi on ostanut Kelalta Turun Petreliuksen alueella sijaitsevan entisen Petrean kuntoutuskeskuksen kiinteistön. Sopimus 5,8 hehtaarin alueen ja noin 30 000 m2:n kiinteistön kaupasta solmittiin 9.1.2025. Sopimuksen kohteena olevan maa-alueen kaavoitus on parhaillaan käynnissä.

Kaavoituksessa Petreliuksenportiksi nimetty alue tulee valmistuessaan täydentämään jo olemassa olevaa Petreliuksen kaupunginosan kaupunkirakennetta. Alueelle on suunnitteilla monipuolista asumista, RS-tuotantoa, vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, ARA-tuotantoa sekä pienimuotoista palvelutoimintaa, muun muassa päivittäistavarakauppa. Tontilla sijaitseva vanha lastenkotirakennus tullaan suojelemaan. Alueella on myös luontoselvitysten mukaan suojeltavia luontoarvoja sekä alueelle ominaista puustoa. Alueella tullaan säilyttämään noin hehtaarin kokoinen metsäpalsta sekä pienempiä viheralueita luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Petreliuksenportin alueen suunnitelmaa on kehitetty ammattitaitoisesti ja intohimoisesti viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön aikaansaamiseksi. Yhtenä monista viihtyisyyttä lisäävistä tavoitteista on ollut ajatus sijoittaa rakennukset siten, että asunnosta aukeaa esteetön näkymä vehreään ympäristöön. Jos kaavoitus etenee suunnitelmien mukaan, rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2026 aikana.

Tontilla sijaitsevassa kiinteistössä on toiminut vuoteen 1992 saakka Kelan kuntoutustutkimuskeskus. Tämän jälkeen rakennus palveli Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen palveluyksikkönä. 2000-luvulla rakennuksessa toimivat Kelan sisäinen yhtiö Petrea ja myöhemmin Petrea Säätiö. Kiinteistö jäi kokonaan tyhjäksi vuoden 2016 lopussa.

”Petreliuksen alueen kauppa on Jatkeelle merkittävä. Kyseessä on yksi Jatke-konsernin historian suurimmista tonttiostoista ja osoitus Jatkeen pitkäjänteisen kaupunkikehitystyön tuloksista”, kertoo Jatke-konsernin kiinteistöjohtaja Jesper Lindgren.

”Kelan kanssa solmittu sopimus on Jatke Länsi-Suomelle erittäin arvokas. Uuden Petreliuksen alueen luominen tuo vuosiksi töitä Turun seudulle sekä Jatkeelle, että yhteistyökumppaneille. Yhteistyö sekä kaavoittajan että Kelan kanssa on sujunut mainiosti. Kiitos jouhevasta yhteistyöstä kuuluu myös neuvonantajana toimineelle Kiinteistötoimisto Hansa Oy:lle”, kiittää Jatke Länsi-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Petri Reunanen.

”Olemme tyytyväisiä, että entisen Petrean kuntoutuskeskuksen alue ja sillä sijaitseva suojeltava rakennus saavat uutta elämää osana viihtyisää ja monimuotoista asuinympäristöä. Kiitämme myös omasta puolestamme Jatketta ja muita kumppaneitamme sujuvasta yhteistyöstä”, Kelan kiinteistöpäällikkö Mervi Roiha-Muilu sanoo.  

Kuva: ARCO ARCHITECTURE COMPANY.
Havainnekuva Petreliuksenportin alueesta. Pisteet B-versio, lautakunnan esitysaineistosta 08 /2024