Hyppää sisältöön

Hämeenlinnan pysäköintilaitos rakentuu aikataulussa

Vastaava työnjohtaja Janne Pylkkönen työmaapalaverissa aliurakoitsija Janne Virtasen kanssa.


Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:lle rakennettava Asemanseudun palvelu- ja pysäköintilaitos etenee suunnitellussa aikataulussa. Pysäköintitilojen lisäksi kohteeseen kaksi liikehuoneistoa ja muita tiloja. Hankeen kokonaislaajuus on 20 213 brm2 ja kohde valmistuu syyskuussa 2020. Jatke Oy toimii hankkeessa kokonaisurakoitsijana, tilaajan vastatessa kohteen suunnittelusta.

Palvelu- ja pysäköintilaitoksen työmaa etenee hyvin. Parhaillaan on käynnissä julkisivujen verhous poltetuilla tiilellä ja corten-teräselementtien asennus sekä vesikaton laattapalkiston paikallavalutyöt. Ensi viikolla (vko 22/20) aloitetaan teräsrunkoisen IV-konehuoneen rakennus- ja asennustyöt.

”Työt ovat edenneet suunnitellussa aikataulussa, mikä on kyllä tiukka. Tehokkaammin sisätilojen rakentaminen voidaan aloittaa, kun vesikaton ja holvien jälkijännitys on valmistunut sekä liiketila 1:n käännetyn katon eristäminen on tehty. Nämä työvaiheet tehdään suunnitellusti lähiviikkoina. Koronan osalta on ollut onneksi hiljaista. Varautumissuunnitelman mukaisesti toimien, pitämällä yllä hyvä hygieniataso ja tiedottaminen sekä porrastamalla työhöntulo sekä ruoka-aikoja, tilanne toivottavasti pysyykin rauhallisena”, toteaa Jatke Oy:n vastaava työnjohtaja Janne Pylkkönen.

Moderni pysäköintilaitos

Pysäköintitilat rakennetaan viiteen kerrokseen paikallavalettuna jälkijännitettynä rakenteena.

Pysäköintipaikkoja on kaikkiaan 599 kpl. Kaikki autopaikat on varustettu moottorilämmityspistokkeilla ja sähköauton latausyksiköillä. Lisäksi monipuoliseen laitokseen tulevat tilat autopesulalle, rengasvarastolle, polkupyörien pysäköinnille sekä sähköavusteisten polkupyörien akkujen lataukselle. Tiloissa on myös mahdollisuus pyöräilyvarusteiden säilytykseen. Edellä mainittujen tilojen lisäksi kohteeseen tulee kaksi liiketilaa, joiden kokonaispinta-ala on yhteenlaskettuna n. 900m2.