Hämeenlinnaan valmistui energiatehokas toimistotalo

Jatke toteutti KVR-urakoitsijana OP-Palvelukiinteistöt-erikoissijoitusrahaston rakennuttaman toimistotalohankkeen. Senaatti-kiinteistöt toimii kohteen edelleenvuokraajana ja tiloihin muuttavat vuokralaisiksi verohallinto, aluehallintovirasto, oikeusaputoimisto, edunvalvontatoimisto sekä maistraatti.

Rakentamisessa noudatettiin LEED-sertifikaatin vaatimuksia ja rakennukselle on haettu LEED Gold-tason sertifiointia. Tämä toi mittavia vaatimuksia kiinteistön rakentamisen ja käytön aikaisen ympäristökuormituksen sekä energiatehokkuuden seurantaan.

”LEED-Gold -sertifiointi vaikutti erityisesti taloteknisiin ratkaisuihin, jotka olivat alun alkaenkin korkeatasoiset”, kertoo Jatke Oy:n rakennuspäällikkö Esa Rautanen.

Tilojen suunnittelun lähtökohtana on ollut joustavuus ja energiatehokkuus. Monitilaympäristöinä toteutetussa toimistotalohankkeessa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen turvalliseen ja terveelliseen sisäilmaan sekä toimiviin akustiikkaratkaisuihin.

”Hanke oli vaativa, mutta hyvällä suunnittelunohjauksella ja kumppanivalinnoilla täytimme tilaajan toiveet ja veimme hankkeen aikataulussa maaliin”, Esa Rautanen toteaa.

Lisätietoja:
Jatke Oy, Pauli Karjalainen, johtaja, toimitilarakentaminen, pauli.karjalainen@jatke.fi
Jatke Oy, Esa Rautanen, rakennuspäällikkö, toimitilarakentaminen, esa.rautanen@jatke.fi