Hyppää sisältöön

Asuntomyynti

Asunto Oy tampereen hervannan portti

Tervetuloa Hervantaan!

Hervannan Portti toivottaa sinut tervetulleeksi Hervantaan, sillä se sijaitsee kaupunginosan sisääntuloväylän välittömässä läheisyydessä. Hervannassa on ihmisen hyvä olla, siitä pitävät huolen arjen kiireitä maadoittava luontoyhteys ja monipuoliset lähipalvelut kuten kaupat ja ravintolat sekä oppilaitokset aina koulupolun alkumetreiltä korkea-asteelle saakka.

Hervanta on Suomen suurimpia ja tunnetuimpia lähiöitä, jota monesti kutsutaan kaupungiksi kaupungin sisällä. Hervannan rakentuminen käynnistyi 1960-luvun lopulla, kun kaupunginosan suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Hervantaan vuonna 1973. Uuden kaupunginosan oli tarkoitus yhdistää asuminen, korkeakoulualue ja teollisuus yhdeksi kokonaisuudeksi – ominaispiirre, josta Hervanta on tunnettu nykyäänkin.

Korkeakoulujen ja korkean teknologian teollisuuden lisäksi Hervanta tunnetaan poikkeuksellisen monipuolisista palveluistaan. Hervannan keskustan alueella voi tehdä ostoksia niin päivittäistavarakaupoissa kuin erikoisliikkeissä ja vaihtoehtoja löytyy myös kierrätysmuodin ystäville. Ravintolapalvelut kattavat kaiken hampurilaisista pizzoihin ja lukuisiin etnisiin vaihtoehtoihin.

Kuntoilijoille kaupunginosa tarjoaa loistavat mahdollisuudet kävelyyn, hiihtoon ja pyöräilyyn. Monipuoliset lähiliikuntapaikat houkuttelevat eri ikäisiä liikkujia esimerkiksi jalkapallon, yleisurheilun, frisbeegolfin ja kuntosaliharjoittelun pariin, ja löytyypä Hervannasta kaupungin ainoa hyppyrimäkikin.

Kulkuyhteydet

Ratikka ja useat bussilinjat kulkevat lähes kotiovelta ja Pyhäjärventielle Jyväskylän, Vaasan tai Helsingin suuntaan ajaa muutamassa minuutissa. Hyötyliikkuja iloitsee Hervannan loistavista kevyen liikenteen väylistä.

Palvelut

Sitä mitä ei Hervannasta saa, sitä ei tarvitse.

Ostoksille pääset kätevästi Kauppakeskus Duon päivittäistavara- ja erikoisliikkeisiin ja samalla reissulla hoituvat myös apteekki-, kirjasto- ja pankkiasiat.

Liikkujalle on tarjolla uima- ja jäähalli sekä jalkapallo- ja urheilukentät sekä lähiluonto lenkkipolkuineen.

Päiväkodit, koulut ja toisen sekä korkea-asteen oppilaitokset sijaitsevat nekin kävelymatkan päässä.

Monimuotoisuus

Alueen asukasrakenne on luonnostaan monimuotoinen, sillä Hervannassa viihtyvät niin opiskelijat, eri kokoiset perheet kuin eläkeläisetkin. Asuinkorttelien yhteisölliset sisäpihat ja Hervannan lukuisat leikkipaikat ja puistot tuovat ihmiset yhteen sukupolveen tai kansalaisuuteen katsomatta.

Luonnonläheinen ympäristö

Hervanta on luonnossa liikkujan paratiisi.

Tieteenkatu 4:n välittömästä läheisyydestä aukeavat monipuoliset ulkoilumaastot joko jalkaisin tai polkupyörällä liikkuvalle.

Myös esimerkiksi Särkijärven uimaranta ja Hervannan entisen laskettelurinteen pulkkamäet sekä frisbeegolf-puisto ja hyvä latuverkosto tarjoavat mukavaa tekemistä eri vuodenaikoina.

Kaikenikäiset asukkaat viihtyvät Latsaruksen puistossa, vain muutama askel kotiovelta.

Kohteen perustiedot

Asunto Oy Tampereen Hervannan Portti muodostuu yhdestä seitsemän kerroksisesta asuinkerrostalosta sekä yhteiskäyttöisestä piharakennuksesta ja autohallista.

Asuntoja taloyhtiössä on 49 kappaletta, lisäksi yhtiössä on kolme liiketilaa katutasossa. Asuntojen koot vaihtelevat 30 neliöstä 71,5 neliöön. Nykyaikaiset materiaalit ja tarkkaan harkitut tilaratkaisut tekevät asumisesta helppoa ja viihtyisää. Asuntojen parvekkeet ja asuntopihat lisäävät tilantuntua.

Autopaikat sijaitsevat rakennuksen kanssa samalla tontilla olevassa pysäköintihallissa ja ne myydään erillisinä osakkeina. Autopaikat on varustettu sekä autonlataus- että lämmitysmahdollisuudella. Autopaikoilla on vakiona lataus- ja lämmitysasema, jossa on Type 2 tai superschuko -pistoke.

Lisäksi yhtiöstä löytyy ulkoiluvälinevarasto, yhteissauna, pukuhuone ja pesula sekä kellarikerroksen väestönsuoja ja irtaimistovarastot.

Osoite

Tieteenkatu 4

Huoneistokoot

30 m² – 71,5 m²

Huoneistojen lukumäärä

49

Autopaikat

16

Lämmitysmuoto

kaukolämpö

Tontin omistus

vuokra

Sijainti ja palvelut

Sijainti Hervannan sisääntuloväylän välittömässä läheisyydessä on ainutlaatuinen ja mahdollistaa sujuvat siirtymät polkupyörällä, joukkoliikenteen kyydissä tai tarvittaessa omalla autolla.

Ratikka ja useat bussilinjat kulkevat lähes kotiovelta ja Pyhäjärventielle Jyväskylän, Vaasan tai Helsingin suuntaan ajaa muutamassa minuutissa.

Ostoksille pääset kätevästi Kauppakeskus Duon päivittäistavara- ja erikoisliikkeisiin ja samalla reissulla hoituvat myös apteekki-, kirjasto- ja pankkiasiat. Liikkujalle on tarjolla uima- ja jäähalli sekä jalkapallo- ja urheilukentät sekä lähiluonto lenkkipolkuineen. Päiväkodit, koulut ja toisen sekä korkea-asteen oppilaitokset sijaitsevat nekin kävelymatkan päässä. Kaikenikäiset asukkaat vauvasta vaariin viihtyvät Latsaruksen puistossa, vain muutama askel kotiovelta.

7 km

Tampereen keskusta

1,4 km

Tampereen Yliopisto,
Hervannan kampus

50 m

Lähikauppa

150 m

Ratikkapysäkki

1 km

Kauppakeskus Duo

Kuvat

Ennakkomarkkinointi alkaa elokuussa 2026

Kerron mielelläni kohteestä lisää. Voit jättää yhteydenottopyynnön lomakkeella tai voit olla minuun suoraan yhteydessä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi*