Alan paras työntekijäkokemus vaatii hyvää johtamista
Lupaamme tarjota alan parhaan työntekijäkokemuksen. Lupaus on kunnianhimoinen, sillä työntekijäkokemus on yksilöllinen ja monen tekijän summa. Työntekijäkokemuksen varmistaminen vaatii jatkuvaa panostamista henkilöstön hyvinvointiin, kehitysmahdollisuuksiin, työskentely-ympäristöön ja toimiviin työkaluihin. Vuonna 2023 panostimme erityisesti esimiesten valmennukseen.
Hyvää johtamista yhdessä luodun mallin mukaisesti
Johtamisella ja esimiestyöllä on keskeinen rooli työntekijöiden viihtymisessä. Haluamme, että jokaisella jatkelaisella on mahdollisuus hyvään, yhtenäiseen ja yrityksen strategiaa tukevaan johtamiseen. Käynnistimme vuonna 2023 koko konsernin esimiehille suunnatun Jatkeen Esimiesakatemian, jossa pureudutaan ihmisten johtamiseen ja Jatkeen kulttuurin vahvistamiseen.
Jatkeen Esimiesakatemian suunnittelussa ja toteutuksessa tukenamme on työelämän tutkimus-, konsultointi- ja valmennusyritys Eezy Flow. Jatkeen johtamisen kehittäminen lähti liikkeelle Eezy Flow’n vetämällä Jatkeen johtamistavan mallintamisella. Mallintamisessa oli johtoryhmän lisäksi mukana henkilöstöä organisaation eri tasoilta. Malli pohjautui myös yhteisen Innoduel-kyselyn tuloksiin, joilla kartoitettiin, millaista johtamista Jatkeella odotetaan ja tarvitaan. Kun yhteinen ymmärrys meille tärkeistä johtamisen ja kulttuurin osa-alueista oli muodostettu, Jatkeen Esimiesakatemia käynnistyi johtoryhmän pilottimoduuleilla. Vuotta myöhemmin jo lähes sata Jatkeen esimiestä on läpikäynyt valmennuksen, ja kevään 2024 aikana alkavat vastaavien työnjohtajien valmennukset.
Investointi esimiesten valmennukseen tukee koko yrityksen menestystä
”Ihmiset ansaitsevat parempaa johtamista. Tutkimusten mukaan esihenkilötyöllä on keskeinen rooli henkilöstön sitoutumisessa ja motivoinnissa. Johtamisella on liittymäpinta kaikkeen yrityksen toimintaan. Johtaminen on keskiössä henkilöstökokemuksen lisäksi myös asiakaskokemuksessa ja strategian toteutumisessa. Tulevaisuudessa menestyvät yritykset, joissa keskiössä ovat inhimillisyys ja ihmiset”, kertoo johtamista intohimokseen kuvaileva Eezy Flow’n valmennuksesta ja yritysmuotoilusta vastaava johtaja Juri Röhr.
”Jatkeen johtamisen kehittämisessä arvostan erityisesti johdonmukaista ja systemaattista tapaa lähestyä aihetta. Olimme projektin alusta saakka yhtä mieltä siitä, että johtamisen kehittämisen on oltava riittävän laaja ja pitkäjänteinen ohjelma. Esimiestyön kehittäminen nähtiin rohkeasti investointina, johon oltiin valmiina panostamaan sekä rahallisesti että ajallisesti. Johtamisesta ja esihenkilötyöstä myös puhutaan Jatkeella paljon. Tämä kertoo ylimmän johdon sitoutumisesta henkilöstön kehittämiseen ja työntekijäkokemuksen parantamiseen. Johto on omalla esimerkillään näyttänyt, että kyseessä on yhtä tärkeä strateginen hanke kuin muutkin hankkeet. Jatkeen Esimiesakatemian toteutustavassa näkyy hyvällä tavalla tekemisen meininki. Jatkeella ei maalailla korkealentoisia visioita, vaan kääritään hihat ja tehdään. Saamani palautteen perusteella myös osallistujat arvostavat valmennusta ja ovat aidosti innostuneita kehittämään omaa johtamistaan. Valmennusjaksoille kalenterista varattu aika on nähty arvokkaana investointina”, Juri jatkaa.
”Jatkeen johtamisen malli kuvaa hienosti koko organisaation kulttuuria ja toimintatapoja. Meidän tehtävämme on tukea Jatkeen esimiehiä kehittymään ja parantamaan omaa johtamistaan ja varmistaa hyvä johtaminen jokaiselle jatkelaiselle. Jatkeen Esimiesakatemia on ollut loistava tapa viedä yhtenäistä Jatkeen johtamisen mallia osaksi kaikkien jokapäiväistä työtä”, sanoo Jatke-konsernin henkilöstöjohtaja Siru Rinne.