Daniela Schenk Jatkeen yritysvastuupäälliköksi
Daniela Schenk on nimitetty Jatke-konsernin yritysvastuupäälliköksi 1.4.2024 alkaen. Daniela vastaa tehtävässään yritysvastuun kaikkien osa-alueiden koordinoinnista ja varmistaa, että Jatkeen toiminta täyttää kaikki vastuullisuuden kasvavat vaatimukset, joita lainsäädäntö ja asiakkaamme meiltä edellyttävät.
Daniela on aloittanut Jatkeella kesäkuussa 2021 kehitysinsinööriharjoittelijan tehtävissä. Viimeisen kahden vuoden ajan hän on toiminut kehitysinsinöörin roolissa ja vastannut ympäristövastuun käytännöistä, mittareista ja raportoinnista koko konsernissa. Nyt Danielan toimenkuva laajenee kattamaan myös yhteiskuntavastuun ja hyvän hallintotavan varmistamisen, seurannan ja raportoinnin.
”Vastuullisuuden merkitys liiketoiminnan oleellisena osana kasvaa edelleen. Myös meidän on huomioitava kasvavat vaatimukset ja panostettava vastuullisuustyöhön entistä enemmän. Siksi vahvistamme organisoitumistamme vastuullisuuden osalta. Haluamme, että vastuullisuus on kiinteä osa Jatkeen johtamista ja toimintaa. Kun Daniela nyt ottaa haltuun koko vastuullisuuden kentän, voimme varmistaa, että myös vastuullisuustyötä johdetaan ja kehitetään hallitusti yhtenä kokonaisuutena”, Jatke-konsernin kehitysjohtaja Sakari Aaltonen sanoo.
”On ollut ilo seurata Jatkeen vastuullisuustarinaa. Olemme jo varsin vastuullinen rakennusalan toimija, ja työturvallisuuden ja työntekijäkokemuksen eteen tekemämme työ on vahvistanut asemaamme parhaiden rakennusliikkeiden joukossa. Enää ei kuitenkaan riitä, että vain toimimme vastuullisesti, vaan siitä pitää myös pystyä viestimään ja raportoimaan läpinäkyvästi uusien EU-tason säädöksien mukaisesti. Myös ympäristövastuullisuus on otettava entistä enemmän huomioon toiminnassamme. Odotan innolla, että pystyn uudessa roolissani tuomaan oman panokseni entistä vahvemmin Jatkeen menestystarinaan”, Daniela sanoo.