Hyppää sisältöön

As Oy Pasinkartanon julkisivuremontti loppusuoralla

Jatke Rakentaa -blogissamme pääset seuraamaan hankkeidemme vaiheita työmaiden  ja tekijöiden silmin sekä yrityksemme tapaa toimia ja tehdä asioita.

Helsingin Pasilassa Arndt Pekurisen puiston vieressä oleva As Oy Pasinkartano on kokenut melkoisen muutoksen. Taloyhtiön ohi kävellessä useampi ohikulkija on kysäissyt, että mistäs tämä talo on tähän pudonnut. As Oy Pasinkartanon julkisivuremontti alkoi kuluvan vuoden helmikuussa ja valmiiksi kohde on tulossa vuoden loppuun mennessä. Takana on noin 11 kuukauden projekti, mikä on onnistunut erinomaisesti.

 

Monimuotoinen julkisivu oli haastava asennustyö.

Vastaavat julkisivuprojektit käynnistyvät Jatkeen toimesta aina kattavalla asukasinfolla, jossa taloyhtiön asukkaillekerrotaan korjausurakan etenemisestä ja urakkaan liittyvistä käytännön asioista. Informatiivisessa tilaisuudessa tuodaan esille rehellisesti mm. työskentelystä aiheutuvat melu- ja pölyhaitat. Asukasinfo käynnistää korjausurakan lähes aina positiivisesti. Urakassa uusittiin sekä taloyhtiön julkisivut, ikkunat että parvekkeet. Parvekkeille tehtiin täysmittainen saneeraus, mikä alkoi vanhojen betonikaiteiden ja lasien purkamisella. Rapautuneen betonin poiston ja korjaustyön jälkeen vanha parveen taustaseinä purettiin asunnon sisälevyyn saakka, jolloin parvekerakenteiden lisäeristys oli mahdollista tehdä.  Asumisviihtyvyyttä lisäävät myös parantunut yleisvalaistus ja parvekkeille lisätyt pistorasiat.

Julkisivulaatoitus toteutettiin uudella piilokiinnitysmenetelmällä

Taloyhtiön energiatehokkuuden kannalta merkittävimmät muutokset ovat uusitussa julkisivussa. Vanha julkisivu on kasvanut lisälämpöeristyksen ansiosta 17 senttiä.

”Kuntotutkimuksissa selvisi, että voimme rakentaa uuden julkisivupinnan vanhan ulkokuoren päälle, joka kiinnitettiin veto- ja puristusankkureilla sisäkuoreen. Uuden julkisivulaatan alle on asennettu lisälämmöneristys ja kolminkertainen alumiinirankajärjestelmä, johon keraamiset massiivilaatat on kiinnitetty piilokiinnityksellä. Pasinkartano on ensimmäisiä kohteita Suomessa, jossa vastaavaa kiinnitystapaa on käytetty”, selventää työnjohtaja Esa Kortessalmi.

Julkisivussa käytettiin kaikkiaan yli neljääkymmentä erikokoista keraamista laattaa kolmessa eri värissä. Suurimmillaan laattakoko oli 80 cm x 180 cm. Yli 1400 neliön julkisivutyö oli asennuksellisesti haastava.

Monimuotoisen julkisivun asennussuunnittelu ja lähes 2000 kappaleen laattatilaus kustannustehokkaasti eivät onnistu ilman täsmällistä mitoitus- ja laatoitusohjeistusta. Varsinainen asennustyö kulminoitui kahteen työmieheen ja heidän kykyynsä löytää yhdessä hyvä tapa asentaa uudet julkisivulaatat paikalleen. Hyvällä suunnittelulla pääsimme kustannustehokkaaseen lopputulokseen, mikä on varmasti positiivien uutinen myös taloyhtiön asukkaille. Minusta tällainen sitoutuminen kertoo paljon myös Jatkeesta yhtiönä”, toteaa Esa Kortessalmi

Julkisivun kasvamisen myötä ikkuna-aukkoa suurennettiin ulkopinnasta, jotta uusien ikkunoiden valoaukko ei pienentynyt. Aikaisemmin syvällä julkisivussa olleet ikkunat saatiin istumaan myös lopputulokseen entistä paremmin. Karmisyvyyden kasvaminen mahdollisti syvemmät ikkunat, mikä parantaa huoneistojen äänieristystä ja taloyhtiön energiatehokkuutta.

Luottamus mahdollistaa onnistuneen projektin

Työnjohtaja Esa Kortessalmi on työskennellyt Jatkeella lähes koko yhtiön historian ajan. Hän pitää työskentelyä yhtiössä kannustavana ja kokee luottamuksen ilmapiirin johtavan Pasinkartanon kaltaisiin onnistumisiin. Aikataulussa pysytään, kun kaikki tähtäävät samaa maaliin.

”Tässä Pasinkartanon kohteessakin olemme tehneet lujasti töitä halutun lopputuloksen varmistamiseksi ja että rakentaminen sujuu kokonaisuudessaan hyvin asukkaiden näkökulmasta”, kiteyttää Esa.

Hyvä tiedotus vie pohjan huhupuheilta

Rita Haaparanta on toiminut As Oy Pasinkantanon hallituksen puheenjohtajana jo reilut kymmenen vuotta. Hän on kulkenut pitkän ja jopa hieman kivikkoisen tien taloyhtiön saneerauksen eteenpäin viejänä.

”Hallituksen ensimmäiset ehdotukset julkisivusaneerauksesta eivät ottaneet tuulta purjeisiin reilu neljä vuotta sitten pidetyssä yhtiökokouksessa. En kuitenkaan antanut periksi vaan veimme hanketta hallituksessa sitkeästi eteenpäin. Talomme energiatehokkuus ei vastannut enää tämän päivän haasteita, joten jotain oli tehtävä. Onneksi sinnikkyytemme palkittiin ja olemme tänään keskustelemassa lähes valmiin lopputuloksen äärellä ”, toteaa Rita Haaparanta.

Reilu vuosi sitten hallituksen toteuttaman urakkakilpailutuksen loppusuoralla oli kolme rakennusliikettä. Kilpailutus kääntyi Jatkeen eduksi hyvien referenssien ja hallitukselle tehdyn vakuuttavan esityksen pohjalta.

 

Työnjohtaja Esa Kortessalmi ja Pasinkartanon hallituksen puheenjohtaja Rita Haaparanta neuvonpidossa.

”Olen ollut erittäin tyytyväinen Jatkeen tapaan tehdä työtä. Toki luottamus henkilöityy näin isossa projektissa ja haluankin kiittää Esaa ja hänen tiimiään avoimesta yhteistyöstä. Haasteita ei olla lakaistu maton alle vaan ne on nostettu pöydälle välittömästi. Olemme tavanneet riittävän usein, jolloin olemme voineet yhdessä suunnitella ja hoitaa tiedotusta talon asukkaille. Tiedotus on ollut monipuolista: tilaisuuksia, ilmoitustaulua, suoraa tiedottamista asuntoihin puheviestintää unohtamatta. Vaikka tieto joskus lisää tuskaa, vie oikea tieto pohjan mahdollisilta käytäväparlamenttien huhupuheilta, millä on suuri merkitys. Kun nyt katson lopputulosta, on se haaveiluni mukainen”, täsmentää tyytyväinen Pasinkartanon hallituksen puheenjohtaja.