Hyppää sisältöön

Jatkeen uusi strategia on julkaistu – visiona Rakastettu Rakentaja

Jatke on julkaissut strategiansa vuosille 2026–2030. Uusi strategia vastaa muuttuvan liiketoimintaympäristön vaatimuksiin ja tähtää terveeseen kasvuun ja kannattavuuden parantamiseen.

Jatkeen strategian pääteema on Yhteinen Jatke. Yhteinen Jatke saa voimaa yhteisestä kulttuurista ja johtamisesta. Menestys syntyy yhdistämällä parhaat osaajat, toimintatavat ja teknologiat.

”Jatkeen uudistettu visio on olla Rakastettu Rakentaja. Haluamme alalle lisää yhdessä tekemistä ja vähemmän vastakkainasettelua. Vision saavuttamiseksi tarvitsemme sitoutunutta ja osaavaa henkilöstöä ja kumppaniverkostoa. Haluamme olla asiakkaiden ja aliurakoitsijoiden halutuin kumppani. Henkilöstölle tarjoamme edelleen alan parhaan työntekijäkokemuksen: työpaikan, jossa ihmiset viihtyvät, kehittyvät ja voivat hyvin”, sanoo Jatkeen konsernijohtaja Hannu Anttonen.

”Missiomme parasta rakentamassa tarkoittaa meille kunnianhimoa nostaa rimaa yhä korkeammalle. Parhaimmillaan syntyy ratkaisuja, jotka eivät kehitä vain Jatketta vaan koko rakennusalaa”, kertoo Jatke-konsernin kehitysjohtaja Sakari Aaltonen.

Jatkeen strategiassa on nyt määritelty myös yrityksen tarkoitus: Rakennamme parempaa elämää. Jatke rakentaa päätoimialueillaan Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla viihtyisiä koteja ja toimivia työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Kannattava ja kehittyvä liiketoiminta luo hyvinvointia myös koko arvoketjulle: Jatkeen henkilöstölle, asiakkaille, kumppaneille ja suomalaiselle yhteiskunnalle. Kestävä rakentaminen varmistaa paremman elämän myös tuleville sukupolville.

Strategian painopisteet ohjaavat kehitystyötä

Jatke hyödyntää uudella strategiakaudella edellisen kauden aikana tehdyn kehitystyön mahdollisuuksia. Strategian painopisteiksi on valittu brändi, kumppanuus, teknologia ja työntekijäkokemus. Tavoitteena on kasvaa terveesti ja parantaa kannattavuutta. Strategisten valintojen on tarkoitus viedä Jatketta kohti vuodelle 2030 asetettuja taloudellisia tavoitteita: 600 miljoonan euron liikevaihtoa ja 6 prosentin liikevoittoa.

Jatke hyödyntää yhteisten toimintatapojen ja niitä tukevien työkalujen käytöstä muodostuvaa tietoa päätöksenteossa aiempaa enemmän tekoälyavusteisesti. Tiedolla johdetun päätöksenteon avulla Jatke voi rakentaa entistä paremmin: parantaa laatua, ennakoida riskejä ja lisätä tehokkuutta koko tuotannossa. Tavoitteena on lisätä Jatkeen tunnettuutta teknologisena edelläkävijänä ja alan parhaan työntekijä-, asiakas- ja kumppanikokemuksen tarjoavana yrityksenä. Parhaat osaajat, toimintatavat ja teknologiat yhdessä tukevat koko yrityksen onnistumista.

Strategiset painopisteet ja niitä tukevat kehitysohjelmat varmistavat, että Jatke etenee suunnitelmallisesti kohti vuodelle 2030 asetettuja tavoitteita. Samalla Jatke vahvistaa asemaansa luotettavana, kannattavana ja kilpailukykyisenä yrityksenä.

Lisätiedot  

Jatke-konserni 
Hannu Anttonen 
konsernijohtaja 
hannu.anttonen@jatke.fi 
p. 040 520 9357 

Sakari Aaltonen 
kehitysjohtaja 
sakari.aaltonen@jatke.fi 
p. 050 390 3658