Jatkeen rakentama pysäköintitalo valittiin Kangasalan vuoden 2020 rakennushankkeeksi

Kangasalan kaupunki valitsi vuoden 2020 rakennushankkeeksi Jatke Pirkanmaa Oy:n rakentaman Kuohunparkki-pysäköintitalon. Valinnan perusteluna ovat tulevaisuuteen katsovat tekniset ja kaupunkikuvalliset ratkaisut.

Kangasalan Parkki Oy:n pysäköintitalo sijaitsee Kangasalan keskustassa kaupunkikuvallisesti keskeisellä paikalla. Kohdetta on kutsuttu nimellä ”Suomen kaunein parkkihalli”, sillä sen suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota elämyksellisyyteen.

”Rakennus keskustelee luontevasti ympäröivän kaupunkitilan kanssa niin aukion, hautausmaan kuin valtatienkin suuntaan”, valinnan tehnyt kaupungin viranomaislautakunnan työryhmä toteaa perusteluissaan.

”Kohteen rakentaminen sujui alusta loppuun asti suunnitellusti ja onkin hienoa kuulla, että Kuohunparkki valittiin vuoden 2020 rakennushankkeeksi. Hieno päätös hyvin sujuneelle hankkeelle”, toteaa tuotantojohtaja Jari Koski Jatke Pirkanmaa Oy:stä.

Lisätietoja:
Jari Koski, Jatke Pirkanmaa Oy, tuotantojohtaja, jari.koski@jatke.fi