Arthur Saari Isique, rakennusinsinööriopiskelija

Tie Jatkeelle kulki vuonna 2016 vuokratyöfirman kautta. Ensimmäinen pesti Jatkeella poiki toisen. Armeijan jälkeen kuvioon tulivat myös rakennusalan opinnot ja sen jälkeen olen ollut joka kesä Jatkeella hommissa Jatke Pirkanmaa Oy:n hankkeissa ja toukokuussa ’19 aloitan jälleen. Rakennusala ei varsinaisesti ollut lapsuuden haaveammattien listalla mutta kokemus alan yrityksistä ja etenkin Jatkeesta kirkastivat kuvan ja opiskelen tällä hetkellä TAMK:issa rakennusinsinööriksi.

Jatke on iso firma mutta ei liian iso: kesätyöntekijä ei lokeroidu vaan pääsee näyttämään taitojaan ja ottamaan vastuuta oman potentiaalinsa mukaisesti. Jatkeella kaikki ovat samalla viivalla ja tekevät työtä yhdessä – ei ole asemasta kiinni, keneltä voi pyytää apua tai kysyä asioita. Huumoria unohtamatta, töissä on hauskaa ja joka tapauksessa työt tehdään aina mallikkaasti ja jos hommissa joku asia ei toimi, se korjataan heti.

Ammatillisesti olen viihtynyt Jatkeella hyvin ja saanut merkittävää kokemusta ja oppinut taitavan rakentamisen saloja kokeneilta työnjohtajilta. Minulla ei ole Jatkeesta mitään negatiivista sanottavaa. Rakennusalan kesätöissä pärjää aktiivisella ja oppimaan avoimella asenteella. Itse ajattelen, että menestyvä rakentaja rakentaa kuin itselleen. Tämän vuoksi aina pitää kysyä, jos epäselvää ja ei ole häpeä kertoa, jos ei osaa jotakin.

LUE MUITA JATKELAISTEN URATARINOITA